Ihmiskaupan uhriksi voi joutua kuka tahansa – myös Suomessa

Termi ”ihmiskauppa” tuo ensin mieleen 1800-luvun orjatorit Afrikassa, joissa myytävillä orjilla oli kahleet ja ruoskat viuhuivat ilmassa. Suomen rikoslain mukainen ihmiskaupparikos on kuitenkin paljon muuta. Moderneja tyyppiesimerkkejä ovat ulkomaisten naisten pakottaminen tai painostaminen seksityöhön Suomessa ja työvoiman väärinkäyttäminen niin kutsutuissa etnisissä ravintoloissa. Kuluneen vuoden aikana olen kuitenkin itse varsin kouriintuntuvasti oppinut, että ihmiskauppaa voi olla myös kantasuomalaisten ja hyväosaisiksikin määriteltyjen ihmisten keskuudessa.

Maanantaina 18.11.2019 istahdin rikostutkijoiden huoneessa sohvalle ja kysyin ääneen, voisikohan tämä olla ihmiskauppaa. Olin juuri kuullut tutkijan referoivan edellisenä päivänä tekemäänsä asianomistajakuulustelua varsin kummallisista olosuhteista kulttuurialaan liittyvässä yhteisössä, jossa asui yksi mies ja useita nuoria naisia. Mieleeni palautui Helsingin poliisilaitoksen sisäinen täydennyskoulutus, jota ryhmäni oli vastikään saanut liittyen ihmiskauppaan, lähisuhdeväkivaltaan ja pakkoavioliittoihin. Ihmiskaupan tunnusmerkistö oli vielä koulutuksenkin jälkeen jäänyt mieleeni monipolvisena ja vaikeana, mutta sen sentään muistin, että ihmiskauppa pitäisi ymmärtää paljon laajemmin kuin miten olin sen aiemmin mieltänyt. Tunnistin asianomistajan kuulustelussa piirteitä siitä, mitä koulutuksessa olin kuullut ihmiskaupan tunnusmerkistöstä.

Soitimme tutkijan kanssa siltä istumalta kaiutinpuhelun ihmiskaupparikoksia syyttäneelle tutulle syyttäjälle ja kävimme läpi asianomistajan kertomusta ja ihmiskaupan tunnusmerkistöä. Noin tunnin kestäneen puhelun päätyttyä lopputulos oli se, että aloin laatia kotietsintämääräyksiä ja aloimme suunnitella epäiltyjen kiinniotto- ja kotietsintäoperaatiota seuraavalle päivälle. Siitä alkoikin yksi tutkinnanjohtajaurani mielenkiintoisimmista esitutkintakokonaisuuksista.

Lue tiedote: Helsingin poliisi sai valmiiksi poikkeuksellisen laajan esitutkinnan: yli 70-vuotiasta miestä epäillään mm. törkeästä ihmiskaupasta, ihmiskaupasta ja seksuaalirikoksista

Ihmiskaupan tunnusmerkistö rakentuu kolmesta elementistä: ihmiskauppaan käytetyistä keinoista, ihmiskaupan tekotavoista ja teon tarkoituksesta. Keinoja voivat olla esimerkiksi riippuvaisen aseman ja turvattoman tilan hyväksi käyttäminen, painostaminen sekä erehdyttäminen tai erehdyksen hyväksi käyttäminen.

Riippuvuussuhde on ymmärrettävä laajasti, ja se voi aiheutua esimerkiksi sukulaisuus-, vuokra- tai velkasuhteesta tai oleskeluluvalla tai ihmiskaupan uhrin tekemien rikosten ilmoittamisella kiristämisestä. Myöskään turvatonta tilaa ei ole syytä ymmärtää suppeasti: sellainen tila muodostuu, kun henkilöllä ei ole muuta todellista ja hyväksyttävää vaihtoehtoa kuin alistua väärinkäyttöön. Turvaton tila voi aiheutua esimerkiksi ihmiskaupan uhrin heikosta taloudellisesta tilanteesta, nuoresta iästä, pakolaisuudesta tai uhrin aiemmista seksuaalisen tai muun väkivallan kokemuksista.

Painostaminen puolestaan tarkoittaa tilannetta, jossa rikoksentekijä on painostettua vahvemmassa asemassa ja siihen perustuen voimakkaasti taivuttaa tätä haluamaansa toimintaan tai suuntaan. Painostamiseen voi liittyä uhkaamisen tai kiristämisen piirteitä, esimerkiksi arkaluontoisista asioista kertomisella uhkaamista tai sitä, että antaa ymmärtää uhrille tulevan haitallisia seurauksia kieltäytymisestä.

Tekotapoina ihmiskaupassa voivat olla esimerkiksi määräysvaltaan ottaminen, värvääminen toimintaan mukaan, kuljettaminen ja majoittaminen. Määräysvaltaan ottaminen tarkoittaa sitä, että uhri menettää mahdollisuuden toimia haluamallaan tavalla. Kontrollointi voi olla fyysistä, kuten liikkumisen ja yhteydenpidon rajoittamista, mutta myös psyykkistä. Määräysvaltaan ottaminen tapahtuu ihmiskaupan keinoja käyttämällä, ja usein kyseessä on psyykkinen kontrollointi, joka ei välttämättä näy ulospäin.

Teon tarkoitus puolestaan on esimerkiksi ihmiskaupan uhrin saattaminen prostituution tai seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, pakkotyöhön tai muuhun ihmisarvoa loukkaavaan olosuhteeseen. Pakkotyöllä ei tarkoiteta tässä orjuutta, vaan työvoiman väärinkäyttöä. Rikoslain esitöiden mukaan pakkotyö on pysyvä tila, jossa työntekijällä ei ole tavanomaisia oikeuksia kieltäytyä tehtävistä tai lopettaa niiden suorittamista, jonka ylläpitämiseksi käytetään henkeen, terveyteen tai seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kohdistuvaa tai muuta varteenotettavaa uhkausta, työntekijän liikkumavapauden rajoittamista, työntekijän ja työnantajan välillä olevaa velkasuhdetta taikka passin tai muun henkilöllisyyden osoittavan asiakirjan poisottamista. Lisäksi tyypillistä on, että työstä ei makseta palkkaa tai palkka olennaisesti alittaa kyseisestä työstä tavallisesti maksettavan palkan.

Kansainvälisen työjärjestön ILO:n määritelmän mukaan pakkotyöhön voi vahvasti liittyä työntekijän haavoittuvuuden hyväksi käyttäminen. Mitä monimuotoisempi työntekijän riippuvuus työnantajasta on, sitä haavoittuvampi hänen asemastaan muodostuu. Työntekijä voi olla riippuvainen työnantajastaan esimerkiksi asunnon, toimeentulon ja ruoan osalta. Haavoittuvuutta voi lisätä myös muusta yhteiskunnasta eristyksissä oleva sijainti.

Ihmiskaupan törkeä tekomuoto on kyseessä esimerkiksi silloin, kun ihmiskaupan keinojen sijaan tai niiden ohessa käytetään väkivaltaa tai sen uhkaa. Teon pitää olla myös kokonaisuutena arvioiden törkeä.

Kaiken kaikkiaan ihmiskaupan tunnusmerkistön monimuotoisuus osoittautui siinä määrin haastavaksi ja tutkittavana ollut kokonaisuus niin laajaksi, että ilman tiivistä ja hyvää syyttäjäyhteistyötä esitutkinnassa ei olisi saatu asioita selvitettyä siinä määrin kuin nyt saatiin. Poikkeuksellisesti syyttäjiä on tässä kokonaisuudessa useita ja he ovat istuneet yhteensä kymmeniä tunteja tutkinnanjohtajan sekä tutkijoiden kanssa saman pöydän ääressä pähkimässä yhteisiä linjauksia ja tulkintoja.

Yksi kimuranteimmaksi osoittautunut kysymys oli, miten toimia niiden henkilöiden kanssa, jotka vaikuttivat ensin olleen ihmiskaupan uhreja ja myöhemmässä vaiheessa syyllistyneen itsekin ihmiskauppaan uudempia asianomistajia kohtaan. Ihmiskauppaa sääntelevien kansainvälisten sopimusten mukaan ihmiskaupan uhria ei saa rangaista rikoksista, joihin hänet on pakotettu tai joihin hän on itse mahdollisesti syyllistynyt ihmiskaupan uhriksi joutumisen vuoksi. Tämä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, etteikö heidän tekemäkseen epäiltyjä rikoksia pitäisi tutkia. Harkintavaltaa rankaisemattomuuden osalta käyttävät syyttäjä ja tuomioistuin.

Jos ihmiskaupan tunnistaminen on viranomaisille vaikeaa, niin voi se olla vaikeaa asianomistajillekin. Ihmiskaupan uhriksi joutuminen on usein prosessi, jossa ihmiskauppaan syyllistyvä pikkuhiljaa ohjailee ihmiskaupan uhria siten, että tämä ikään kuin vaivihkaa liukuu hänen määräys- ja vaikutusvaltansa alaisuuteen. Ihmiskaupan uhri voi olla hyvin monella tavalla tekijän ohjailema: nyt tutkittavassa kokonaisuudessa ihmiskauppaan epäillään sisältyneen voimakastakin rajaamista koskien asianomistajien pukeutumista, käyttäytymistä, viestintävälineiden käyttöä, liikkumista yhteisön ulkopuolella, syömistä, työntekoa sekä yhteydenpitoa läheisiin. Tällaisesta asemasta on hyvin vaikea yhtäkkiä alkaa kyseenalaistaa niitä käsityksiä ja oppeja, joihin on jopa vuosikausia ohjattu uskomaan ja siirtyä itsenäiseksi toimijaksi rikosasian vastapuolelle.

Kullanarvoisina yhteistyötahoina esitutkinnan aikana tässäkin tapauksessa toimivat Rikosuhripäivystys sekä Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä. Rikosuhripäivystyksellä ja sen ihmiskaupan uhrien auttamistyön ammattilaisilla oli merkittävä rooli siinä, että asianomistajat saivat apua ja tukea jo ennen kuulusteluihin tulemistaan ja ylipäänsä uskalsivat kertoa kokemuksistaan viranomaisille. Ihmiskauppa on niin kokonaisvaltaista hyväksikäyttöä, että asianomistajat tarvitsevat usein tukea elämänsä järjestämiseen asumisesta lähtien. Tällaistakin konkreettista apua tarjoaa Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä. Se voi auttaa ihmiskaupparikosten uhreja mutta myös uhrien Suomessa olevia alaikäisiä lapsia sekä ihmiskauppa-asiassa todistajana toimivia henkilöitä.

Esitutkinnan jälkeen syyttäjien ja tuomioistuimen työ alkaa. Oikeus toteutukoon, tälläkin kertaa.

Saara Asmundela
tutkinnanjohtaja, rikoskomisario

Helsingin poliisin rikostutkinnan blogissa kirjoitetaan pääkaupungin ajankohtaisista rikostapauksista ja -ilmiöistä, rikostutkinnan arjesta sekä tuodaan yhteiskunnalliseen keskusteluun rikostutkinnan näkökulmia.

14

Heräsikö ajatuksia? Kommentoi: