Kaikkien aikojen turvaaja, myös vapaa-ajalla?

Suomea on sanottu rauhanturvaamisen suurvallaksi. Tunnuslauseena on ollut: Look good, do good. Sama pätee sisäisen rauhan turvaajiin, poliiseihin. Turvallisuusjärjestelyt viime kesän Trump&Putin -tapaamisen ja kuluvan kesän EU-kokousten osalta ovat saaneet laajalti kiitosta. Tehtävät on hoidettu ammattimaisesti ja palvelevalla asenteella. Tämä on osaltaan rakentanut myönteistä Suomi-kuvaa.

Merkittävät kansainväliset kokoukset ja isot yleisötapahtumat edellyttävät, että poliiseja lähetetään tapahtumapaikalle eri puolilta maata. Liikkuvuutta on lisännyt myös se, että poliisien määrä yksittäisissä poliisilaitoksissa on vähentynyt.

Poliiseille komennukset toisille paikkakunnille ovat osa työnkuvaa. Tehtävä tulee lainsäädännöstä. Se velvoittaa myös ryhtymään kiireellisiin toimiin myös vapaa-aikana muun muassa vakavan rikoksen estämiseksi tai tutkinnan aloittamiseksi.

Valtion virkaehtosopimuksen mukaisesti matkustaminen komennukselle tapahtuu lähtökohtaisesti vapaa-ajalla. Matkaan käytetty aika voi olla työaikaa, jos matkustaminen voidaan katsoa samalla työsuoritukseksi. Esimerkiksi poliisiauton siirtäminen toiselle paikkakunnalle on kuljettajalle työaikaa ja matkustajille vapaa-aikaa. Normit on alun perin muotoiltu lähes parikymmentä vuotta sitten työntekijäjärjestöjen ja valtion työmarkkinalaitoksen kesken. Sopimus sitoo sekä työnantajaa että työntekijöitä.

Poliisin tehtävät ovat kuitenkin muuttuneet merkittävästi viimeisten vuosien aikana. Esimerkiksi terrori-iskujen seurauksena olemme pyrkineet lisäämään toimintavalmiuttamme siten, että poliisivirassa palvelevat kantavat asetta myös muulloin kuin varsinaisissa hälytys- ja valvontatehtävissä. Vapaa-ajalle tuo velvoite ei ulotu. Poliisin vasteajat on hyvä pitää mielessä myös palvelussuhteen ehdoista keskusteltaessa.

Virkaehtosopimuksen määräykset matkustamisesta koskevat kaikkia valtion virkamiehiä. Puolustusvoimilla ja rajavartiolaitoksella on myös omaa säännöstöä. Nykyinen virkaehtosopimus päättyy maaliskuussa. Poliisi ei ole mitenkään mukana sen päivittämiseen liittyvissä neuvotteluissa. Juuri nyt on kuitenkin se aika, kun neuvotteluosapuolilla on mahdollisuus vaikuttaa uuden sopimuksen sisältöön neuvotteluteitse siten, että sopimus vastaisi mahdollisimman hyvin kokonaisuutena nykypäivän työn vaatimuksiin ja toimintaympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin. Sopimus muuttuu sopimalla.

Mitä tulee nykyisen virkaehtosopimuksen vaatimuksiin, niin niitä noudatamme siten kuin niitä on ollut tarkoitus soveltaa. Yksinomainen tulkintatoimivalta tässä asiassa on valtion työmarkkinalaitoksella. Varmistimme vielä tämän vuoden puolella työmarkkinalaitoksen tulkinnan erityisesti sen takia, että työntekijäjärjestö oli viime kesän vierailujen jälkeen esittänyt huolensa vaihtelevista tulkinnoista eri poliisilaitoksissa. Poliisihallituksen tehtäväksi jäi valvoa, että hallinnossa toimitaan samalla tavalla ja henkilöstö tulee kohdelluksi samojen sääntöjen mukaan sijoitusyksiköstään riippumatta. Poliisille on tärkeää, että palvelussuhteessa noudatetaan voimassaolevaa normistoa.

Henkilöstömäärä on keskeinen poliisin suorituskykyyn vaikuttava tekijä. Siihen voidaan vaikuttaa myös tarkoituksenmukaisilla ja joustavilla hallinnollisilla tulkinnoilla. Henkilöstö on poliisin tärkein voimavara. Poliisi pystyy täyttämään sille asetetut odotukset vain motivoituneen, hyvinvoivan ja osaavan henkilöstön avulla. Henkilöstön suorituskyvyn ylläpitäminen ja turvaaminen on koko työyhteisön tehtävä. Oma vastuunsa lankeaa johdolle, esimiehille ja kollegoille, mutta myös henkilöstöä edustaville järjestöille. Poliittiset päättäjät puolestaan luovat toimintaedellytykset.

5

Heräsikö ajatuksia? Kommentoi: