Kiusaaminen on rikos, myös netissä!

Olen joskus aikaisemminkin kirjoittanut, että ”kaikki rumat teot eivät ole rikoksia, mutta kaikki rikokset ovat rumia tekoja”. Tämä pätee erinomaisen hyvin muun muassa nettikiusaamiseen. Sanana nettikiusaaminen on myös osin harhaanjohtava, sillä erittäin usein nettikiusaaminen on tosiasiallisesti netissä tai netin avulla tapahtuvaa rikollisuutta.

Samoin ilmeisesti edelleen elää käsitys, että nettikiusaaminen olisi jotakin sellaista, johon pääasiassa lapset syyllistyvät. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä jo monia vuosia sitten havaittiin, että nuoret käyttäytyvät netissä(kin) pääasiassa hyvin. Aikuiset taas työllistävät poliisia erilaisine nettiinkin läikkyvine riitoineen huomattavasti enemmän.

Olen seuraavaan kerännyt joitakin esimerkkejä siitä, minkälaisiin rikoksiin eri teoilla voi syyllistyä. Eikä ole tavatonta, että yhdellä teolla tai tekojen kokonaisuudella syyllistyy useampaankin rikokseen samalla kertaa.

Kunnianloukkaus ja yksityisten tietojen levittäminen:

Tyypillisin nettikiusaamistapaus on jonkun ihmisen haukkuminen tai henkilökohtaisten tietojen, kuten perheolojen, alastonkuvien tai jopa rikoshistorian, levittäminen netissä. Jos kyseessä on valheellinen väittämä tai puhdas loukkaus, voi kyseessä olla rikos nimeltä kunnianloukkaus. Yksityisten tietojen levittäminen taas saattaa olla yksityiselämää loukkaava tietojen levittäminen.

Identiteettivarkaus:

Jos toisen nimissä julkaistaan nettisivuja, tehdään valeprofiileita tai muuten esiinnytään toisena siten, että siitä on henkilölle taloudellista tai muuta haittaa, voi kyseeseen tulla identiteettivarkaus. Jos taas toisen nettisivulle, käyttäjäprofiiliin tai sähköpostiin kirjaudutaan tai murtaudutaan ilman lupaa, voivat kyseeseen tulla esimerkiksi tietomurto, luvaton käyttö ja/tai viestintäsalaisuuden loukkaus.

Vainoaminen, viestintärauhan rikkominen ja laiton uhkaus:

Toistuva häirintä tai ei-toivottu yhteydenpito, myös ilman mitään loukkaavaa sisältöä, voi taas olla vainoamista tai viestintärauhan rikkomista. Vainoamisrikoksen niin sanottuun tunnusmerkistöön liittyy läheisesti myös toisen uhkaaminen, mutta laiton uhkaus voi olla myös oma itsenäinen rikoksensa.

Väärä ilmianto tai perätön lausuma:

Eräs netin mahdollistama tekomuoto on myös perättömien ilmoitusten tai kanteluiden tekeminen eri viranomaisille henkilöstä, jolle haluaa vaikeuksia. Näitä tehtailevat usein esimerkiksi huoltajuusriidan kurimuksessa olevat vanhemmat, mutta tehdäänpä näitä esimerkiksi naapuririitojenkin yhteydessä. Sähköiset järjestelmät ovat tehneet näidenkin tekemisestä helpompaa. Rikoksina nämä saattavat olla esimerkiksi perättömiä lausumia viranomaismenettelyssä tai vääriä ilmiantoja.

Helpointa on toimia siten, että käyttäytyy hyvin. Jos itsellä herää epäilys, onko tämä mitä aion juuri tehdä ruma teko vai sittenkin esimerkiksi perusteltu ja kipakkuudestaan huolimatta asiallinen kommentti ajankohtaiseen keskusteluun, kannattaa kysyä asiaa joltakin ulkopuoliselta. Omassa tunnekuohussa tai innostuksen puuskassa oma arvostelukyky saattaa hämärtyä.

Tässä kirjoituksessa ei otettu kantaa nettikiusaamista vähintään läheltä liippaavaan vihapuheeseen. Vihapuhe, viharikokset ja mitä rikoksia esimerkiksi Helsingin vihapuheryhmä käsittelee, on oma aiheena ensi viikolla.

Hyvää ja turvallista viikkoa kaikille, olkaa yhteydessä!

Facebook: @Teemu Hokkanen

Twitter: @HPLnettipoliisi

 

15

Heräsikö ajatuksia? Kommentoi:

14 kommenttia

markus

Kiusaamista ja vihapuhetta voi olla niin kovin moni asia. Useimmat niistä eivät ole rikoksia.
Esimerkiksi ihmistä saa sanoa tolloksi. Sinäkin olet tollo, useimpien mielestä vielä. – Vastaa

Skeptinen

Vihreiden jäsenkirja herättää epäilyjä. – Vastaa

Mikkoelen.fi

Näin on – Vastaa

Pena

Hyvä kirjoitus, mutta kait on niin, etteivät kiusaajat juurikaan lue näitä saitteja. Jos olen väärässä, olen iloinen, koska ehkäpä viesti silloin menee perille. Tsemppiä vaikeaan duuniin. – Vastaa

Pirkko Karhu

On todella hieno juttu että on tahoja joiden puoleen ”höppänöityvä” kansalainen voi kääntyä huolineen. Kiitos siitä! – Vastaa

George Orwell

Ministerium für Staatssicherheit olisi ylpeä! – Vastaa

nasse setä

Vihervasemmiston nousu on yhteiskuntamme mädännäisyyden alku ja tuho 🙁 – Vastaa

morsomarsuli

Kun sinä, Teemu herkästi luettelet, mitä rikoksen tunnusmerkistöä nettikirjoitteluun voikaan liittyä, niin totuus onkin kovin toisenlainen, kun menet poliisilaitokselle tukintapyyntöä tekemään. Suhtautuminen on yleisen kovin nihkeää ja saa helposti vain vastauksen, että netti on sellainen suo, että sinne poliisi ei lähde ollenkaan rämpimään !!!???
Ja seuraavaksi repliikiksi saa selvityksen poliisin resurssipulasta jne. jne.
Miksipä siis luotte lainkaan mielikuvaa, että poliisi ”innokkaasti” lähtee nettikirjoittelua tukimaan, kun todellisuus poliisilaitoksilla on kuitenkin ellei torjuva, niin hyvin vastenmielinen joka tapauksessa.
Yleisimmäksi opastukseksi jää poliisin taholta pelkästään neuvo yrittää omatoimisesti poistattaa ikävä kirjoitus tai moderaattoriin yhteydenotto omatoimisesti???
Näin ainakin omalla kohdalla Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella on asian laita ollut. – Vastaa

Teemu Hokkanen

Tämä pitää valitettavasti paikkansa. Poliisi joutuu priorisoimaan tehtäviään, mutta kyllä ainakin kaikki vakavimmat tapaukset pyritään tutkimaan. Ja sellaisia ovat esimerkiksi ne, joissa on useampia rikoksia tai teot ovat erityisen moitittavia. – Vastaa

redaktör i lokaltidning

Jouduin taannoin nettirikoksen uhriksi, jossa laitetta, jonka olin antanut lahjaksi käytettiin loukkaavan kirjoituksen välineenä. Teknisesti laite oli minun omistuksessa ja vastuu yritettiin vierittää minulle!!
Testasin samalla tätä nettipoliisitoimintaa – utelias kun olen — ja lähetin saman ongelmakysymyksen neljälle (4) eri nettipoliisille ja yhdelle lisäksi sähköpostina, nettipoliisina toimivalle poliisille. Poliisit olivat eri poliisilaitosten yksiköissä; kahta lukuun ottamatta, jotka olivat molemmat samaisesta Hämeen poliisilaitoksesta.
Kolme poliiseista olivat miehiä ja yksi naiskonstaapeli.
Viestit lähetin yv-facebook-viestinä ja yhdelle lisäksi sähköpostin.
Sähköpostiin en saanut tähän päivään mennessä edes lukukuittausta, vaikka kyseisen konstaapelin insta- + muut sometilit täyttyvät jatkuvista ”nassu” -päivityksistä —– no, söpö nassu” kaverilla, kyllä sitä kelpaa katselle OK ! Vastausaikaa on nyt ollut 2 kk !
Mikä olikaan tulos ongelmaratkaisupyyntööni ?
Vain ja ainoastaan, joukon ainoa naiskonstaapeli, vastasi ja erinomaisen asiantuntevasti ja huolella kirjoitetun, lakikohdin, varustetun vastauksen. Kiitos hänelle asiallisuudesta ja tietotaidosta, jonka hän jakoi !
Kolme mieskonstaapelia eivät ole antaneet kuulua itsestään yhtään mitään, ja sähköpostiini en saanut edes lukukuittausta ?
Mitä tästä pitäisi ajatella ???
Konstaapelit olivat:
2 Hämeestä – mies ja nainen (naiskonstaapeli ainoan vastauksen 1/5 ) YKSI VASTAUS NAISKONSTAAPELI
sähköposti Itä-Suomi EI VASTAUSTA/EI LUKUKUITTAUSTA?
konstaapeli Uusimaa EI VASTAUSTA
konstaapeli Vaasa, Pohjanmaan Poliisilaitos (Ruotsinkielinen konstaapeli) – EI VASTAUSTA

Mitä meidän tästä tulisi ajatella; onkohan tämä poliisin nettiin siirtyminen hiukan yli-ihannoitua, Teemu Hokkanen? Luonnollisesti ei yksi pääsky kesää tee, mutta neljä mykkää on jo merkittävä viidestä? – Vastaa

Wanderlust

Saako varoittaa Hyvinkään Vehkojan koulun oppilaita, heidän pitää lopettaa hakkerointi koulun koneilla, poliisi tutkii sitä.? Vai pitääkö heidän antaa jatkaa jotta tekijä/tekijät saadaan kiinni? – Vastaa

MoaM Gamer

Olen 4-luokalla ja meidän luokan whatsapp-ryhmässä muutama haukkuu toisiaan. Itse en ole kuulunut kiusaajiin paitsi ekalla luokalla. Se ketä mä kiusasin sano siitä mulle ja lopetin sen – Vastaa

Teemu Hokkanen

Tästä kannattaa sanoa opettajille. Ja hyvä, että et itse kiusaa. Näytä samanlaista esimerkkiä jatkossakin. – Vastaa

renttusepi

Teemu ,hyvä…
mitä sille poliisien omalle vihapuhesivustolle FB:ssä
tapahtui ? Kuka sitä toimintaa valvoo ???
Miksi se on nyt vaiettu ”kuoliaaksi”. Johtihan se syyttömän syyllistämiseen ja erottamiseen ja ”nuppiherrat” säilyttivät kasvonsa vuodattamalla syyttömän ”Fobban” verta…
Tyylilleen uskollisena ”nuppiherrat” suorittivat poliisitoiminnan normaalia tapaa — rottaillua !
Yläpäästä nyt poliisin uskottavuuden menetys on tapahtunut. Kenttämiehistölle ja muille puurtajille kaikki arvostukseni ja kunnioitus !
He ovat sen ansainneet – netintuijotus vähemmälle ja maailma pelastuu ! – Vastaa