Lainsäädännön ongelmakohtia vakavaan ja kohdennettuun väkivaltaan puuttumisessa?

Koulumurhien jälkeen poliisissa kehitettiin toimintamalli, jolla kyetään nopeasti reagoimaan vakavaan väkivallantekoon. Tavoitteena on estää tilanteen kehittyminen katastrofaaliseksi ja lisäuhrien syntyminen. Jokelan ja Kauhajoen jälkeisinä vuosina viranomaisten tietoon tulleet uhkaukset lisääntyivät. Tuolloin tiedostettiin, että nopean vasteen lisäksi on tarve kehittää ennalta estävää toimintaa.

Poliisi käynnisti kehittämisprojektin, jonka tavoitteena oli luoda menetelmä kohdennetun väkivallan uhkausten arviointia varten. Poliisin oli suhtauduttava jokaiseen uhkaukseen vakavasti. Uhkauksien määrät olivat korkeita, joten tarvittiin työkalu tunnistamaan ilman todellista aikomusta tehdyt uhkaukset niistä, joissa esiintyy todellinen tahto ja kyky uhkauksen toteuttamiseen sekä korkea väkivallan riski.

Nykyisin poliisilla on johtokeskuksissa ja poliisiyksiköissä käytössä uhkien seulontatyökalu ja menetelmä kohdennetun väkivallan ennalta estämiseksi ja toimenpiteiden tehokkaammaksi kohdentamiseksi.

Tekoja voidaan ennaltaehkäistä

Väkivallan tekoa suunnittelevat vuotavat usein tiedon aikeistaan ennakolta. Keskusrikospoliisissa toimii valtakunnallinen uhkat -toiminto, jonka tavoitteena on edelleen parantaa uhkiin liittyvää osaamista, tiedonkulkua ja tilannekuvan muodostamista. Yhtenä tavoitteena on löytää esimerkiksi mahdolliset joukkosurmaa suunnittelevat käyttäytymisessä esiintyvien varomerkkien avulla ja ohjata heidät avun piiriin.

Seulontatyökalun kehittäminen jatkuu yhteistyössä muun muassa tutkijoiden, kansainvälisten kumppanien ja psykiatrian sekä poliisin asiantuntijoiden kanssa. Tarvetta toiminnolle on, kun tarkastellaan uhka-arviomenettelyssä käsiteltyjen uhkausten määriä ja sen avulla tunnistettuja yksittäisiä toimijoita. Uhkaajia on siis olemassa vaikka he eivät kadulla erotu mitenkään.

Ennaltaehkäisemisen haasteita

Onko tilanne siis kunnossa? Valitettavasti ei ole. Huolimatta toimivista käytännöistä ja tiedonvaihdosta, niin varmuudella kaikki väkivallanteon suunnittelijat eivät ole poliisin tai muiden viranomaisten tiedossa. Lisäksi tunnistettujen väkivallan suunnittelijoiden osalta kaikkia asioita ei ole ratkaistu. Etenkään silloin, kun suunnitelmat eivät ole vielä edenneet esimerkiksi törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan valmistelurikoksen asteelle. Kohdennetun väkivallan uhkaan vastaamisessa poliisi ei ole ainoa yhteiskunnan toimija, jolta odotetaan panostusta. Päinvastoin, koneen on oltava viritettynä laajalla rintamalla, jotta lopputulos olisi yksilön ja yhteiskunnan kannalta hyvä.

Nyt toteutettavassa väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennalta ehkäisemisen toimintaohjelmassa on edellytetty mallin luomista siihen, että uhkaava henkilö voitaisiin ohjata nopeutetusti jatkotoimien piiriin terveydenhuoltoon. Kunnioitan sitä, että kaikkia tulee kohdella tasa-arvoisesti kun puhutaan hoidon tarpeen arvioinnista, mutta jos henkilö on itselleen tai ympäristölleen vaarallinen, niin mielestäni terveydenhuollolla pitäisi olla mahdollisuus priorisoida potilaita kiireellisyysjärjestykseen ja tarjota poliisille yhteyspiste näiden asioiden nopeaan hoitamiseen.

Poliisi pyrkii osaltaan kehittämään vaarallisuuden arviointiin ja kohdennetun väkivallan dynamiikkaan perehtyneiden asiantuntijoiden verkostoa. Lisäksi annamme oman panostuksemme, jotta yhteistyössä onnistuttaisiin luomaan valtakunnallinen malli lääketieteelliseen arvioon pääsystä. Kaikissa tapauksissa henkilöä ei ole tarpeen ohjata jatkotoimiin terveydenhuollon piiriin, mutta hän saattaa tarvita tukea väkivaltafantasioiden käsittelyssä ja niistä irti pääsemisessä. Kolmas sektori tarjoaa tähän apua. Näkemykseni mukaan järjestöt ovat toimineet hyvin ja toivotaan, että heillä on jatkossakin rahoitusta palveluiden tuottamiseen.

Mikä lainsäädännössä mättää?

Sitten pari sanaa lainsäädännöstä, johon otsikossa viittasin. Mielenterveyslain 2:8 § (hoito tahdosta riippumatta – hoitoon määräämisen edellytykset) ei toimi tällä hetkellä silloin, kun kyseessä on esimerkiksi vakavia persoonallisuuden häiriötä kokeva henkilö, jolla ei ole psykoottisista sairautta (”mielisairaus” siten kun se on lainsäädännössä määritelty). Erityisesti haasteita on poliisin kautta esille tulevissa uhkatilanteissa, kun selvästi yhteiskunnalle ja itselleen vaarallinen henkilö pitäisi saada asianmukaisen hoidon ja avun piiriin. Poliisilla on usein erilaista tietoa käytettävissään ja tarve puuttua toimintaan.

Vakavia mielenterveyden häiriöitä kokevan ihmisten paikka ei ole vankilassa. Jos ollaan varhaisessa vaiheessa liikkeellä ja uhka on kyetty tunnistamaan, niin aina ei edes ole edellytyksiä rikosprosessille. Voidaanko todella ajatella, että tilanne on hoidettu hyvin, jos joukkomurhaa avoimesti suunnitteleva henkilö kävelee terveydenhuollon suorittamasta arvioinnista takaisin kadulle, koska kyseessä ei ole psykoottinen (”mielisairas”) mielenterveyspotilas. Näissä tilanteissa mielenterveyslaki nousee useimmiten ylittämättömäksi esteeksi henkilön hoitoon saamiseksi.

Tilanne on poliisin kannalta osittain turhauttava ja kestämätön. Usein kohdehenkilö on käyttäytymisensä ja puheidensa perusteella ”maallikkotulkinnan” mukaan selvästi avun tarpeessa. Jos asiaa tarkastelevan lääkärin lausunnon mukaan henkilöllä ei todeta lain tarkoittamaa luokiteltua mielenterveyden häiriötä, toisin sanoen hän ei ole psykoottinen, niin silloin ei ole edellytyksiä tahdosta riippumattomaan hoitoon.

Tilanne olisi korjattavissa kulttuurin, ajattelutavan ja lainsäädännön muutoksilla

Asiantuntijoiden keskusteluissa on noussut esiin kysymys siitä, onko nykyinen käsitys mielenterveydestä liian kapea-alainen? Tulisiko lainsäädäntöä muuttaa siten, että yhtenä edellytyksenä hoitoon määräämiselle voisi olla tilanne, jossa henkilön persoonallisuuden ja käyttäytymisen perusteella hänen epäillään olevan vaaraksi muille ihmisille vaikka hänellä ei olisi diagnosoitu lakiin kirjattua ”mielisairautta”. Monessa länsimaassa lainsäädäntö mahdollistaa tämän. Oikeusturva tulisi huomioiduksi, jos arviointi suoritettaisiin esimerkiksi kahden lääkärin toimesta. Kyse ei olisi varsinaisesta sairaudenhoidosta vaan lääketieteellisillä tukitoimilla edistettäisiin henkilön hyvinvointia ja tuettaisiin elämänhallintaa.

Muutoksille olisi siis mielestäni perusteltu tarve ja kaikkien osallisten hyvinvointia lisäävä vaikutus myös näistä ongelmista kärsivien henkilöiden lähipiiriin sekä laajemmin yhteiskunnan turvallisuuteen. Lainsäädäntöhankkeita asian tilan korjaamiseksi on meneillään, joten toivottavasti poliisin tarpeet tulevat huomioiduksi ennen uusien tragedioiden tapahtumista.

Lopuksi haluan todeta väärinkäsitysten välttämiseksi, että vain harva mielenterveyden ongelmista kärsivä suunnittelee väkivallantekoja ja Suomessa osataan auttaa apua tarvitsevia. Kuitenkin varsin monessa estetyssä ja toteutuneessa väkivallan teossa epäilyllä on ollut ongelmia mielenterveytensä kanssa. Nämä henkilöt me haluaisimme hoitoon hyvissä ajoin.

 

Twitter @TimoKilpelainen

13

Heräsikö ajatuksia? Kommentoi: