Poliisi ei kerro, koska…

Oletko miettinyt, miksi poliisi ei tiedottaessaan yleensä kerro esimerkiksi rikoksesta epäillyn ihonväriä tai uskontoa? Tai miksi poliisi ei kommentoi kesken olevia rikostutkintoja? Entä missä ja miten poliisin tiedotuksesta ylipäätään päätetään? Kaikkiin edellisiin vastaus on lyhyesti: Lainsäädäntö.

Viranomaisten toiminnan julkisuuteen liittyvää säädäntöä on ollut jo ainakin 1950-luvulta lähtien. Nykyisistä laeista seuraavaksi esiteltävä julkisuuslakikin on säädetty lähes 20 ja vielä edempänä mainittu henkilörekisterilaki yli 30 vuotta sitten. Lakeja on toki joiltakin osin päivitetty ajan kuluessa.

 

Julkisuuslaki

Tärkein viranomaisten viestintää ohjaava laki on laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta, jota usein myös julkisuuslaiksi kutsutaan. Laki alkaa lauseella

Viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei tässä tai muussa laissa erikseen toisin säädetä.

Julkisuuslaissa itsessään olevat rajoitukset on kirjattu lain 24§:ään, 34-kohtaiseen luetteloon. Näistä poliisin tiedottamista ja poliisin asiakirjojen julkisuutta koskevat erityisesti kohdat 3, 4, 24 ja 26. Näiden perusteella salaisia asiakirjoja ovat mm. poliisin rikostutkinnassa saamat tiedot tai asiakirjat, kunnes asia on ollut esillä tuomioistuimen istunnossa. Samoin salassa pidettäviä asiakirjoja ovat poliisin rikosten tutkintaa tai ehkäisemistä varten perustetut rekisterit, kuten esimerkiksi rekisteri poliisille tehdyistä rikosilmoituksista.

Samoin pääsääntöisesti salassa pidettäviä tietoja ovat asiakirjat ja tiedot, jotka koskevat esimerkiksi pakolaista tai turvapaikanhakijaa. Samoin salaisia ovat asiakirjat, jotka sisältävät tietoa jonkun rikosasiaan osallisen yksityiselämään liittyvistä arkaluonteisista tiedoista.

 

Henkilötietolaki

Edellä esitetyistä viimeisessä kohdassa mainitaan henkilön yksityiselämään liittyvät arkaluontoiset seikat. Nämä arkaluonteiset seikat on lueteltu henkilötietolain 11§:ssä:

Arkaluonteisina tietoina pidetään henkilötietoja, jotka on tarkoitettu kuvaamaan:
1) rotua tai etnistä alkuperää;
2) henkilön yhteiskunnallista, poliittista tai uskonnollista vakaumusta tai ammattiliittoon kuulumista;
3) rikollista tekoa, rangaistusta tai muuta rikoksen seuraamusta;
4) henkilön terveydentilaa, sairautta tai vammaisuutta taikka häneen kohdistettuja hoitotoimenpiteitä tai niihin verrattavia toimia;
5) henkilön seksuaalista suuntautumista tai käyttäytymistä; taikka
6) henkilön sosiaalihuollon tarvetta tai hänen saamiaan sosiaalihuollon palveluja, tukitoimia ja muita sosiaalihuollon etuuksia.

Poikkeukset edelliseen taas on lueteltu lain 12§:ssä, josta oleellisin on alla:

Mitä 11§:ssä on säädetty, ei estä:
5) tietojen käsittelyä, josta säädetään laissa tai joka johtuu välittömästi rekisterinpitäjälle laissa säädetystä tehtävästä;

Edellinen antaa poliisillekin mahdollisuuden tallentaa tai käsitellä arkaluonteisia tietoja, jos se on poliisin lakisääteisen tehtävän suorittamiseksi välttämätöntä.

 

Esitutkintalaki

Rikosasian käsittelyssä, eli esitutkinnassa, on useita vaiheita. Poliisin tai muu esitutkintaviranomainen, kuten Tulli tai Rajavartiolaitos, vastaa tutkinnasta. Esitutkinnan valmistuttua siinä kertynyt aineisto toimitetaan syyttäjälle, joka päättää syyteharkinnassa, nostetaanko asiassa syyte vai tehdäänkö syyttämättäjättämispäätös. Oikeudenkäynnit ovat lähtökohtaisesti julkisia. Esitutkintalaki velvoittaa toimimaan hienotunteisesti eli siten, että esitutkintatoimenpiteet, esimerkiksi kotietsinnät, suoritetaan mahdollisuuksien mukaan niin, että ne eivät herätä tarpeetonta huomiota.

Tiedottamisesta esitutkintalaissa on säädetty vielä erikseen 11 luvun 7§:ssä mm. seuraavasti:

Jos esitutkinnasta on asian yhteiskunnallisen merkityksen, sen herättämän yleisen mielenkiinnon, rikoksen selvittämisen, rikoksesta epäillyn tavoittamisen, uuden rikoksen estämisen tai rikoksesta aiheutuvan vahingon estämisen vuoksi taikka muusta vastaavasta syystä tarpeen tiedottaa, tiedottaminen on tehtävä niin, että ketään ei aiheettomasti saateta epäilyksenalaiseksi ja että kenellekään ei tarpeettomasti aiheuteta vahinkoa tai haittaa.
Henkilön nimen tai kuvan saa antaa julkisuuteen vain, jos se on välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi, rikoksesta epäillyn tavoittamiseksi, uuden rikoksen estämiseksi tai rikoksesta aiheutuvan vahingon estämiseksi.

Poliisi voi siis kertoa epäillyn tekijän tuntomerkkejä esimerkiksi pakenevan henkilön kiinniottamiseksi tai jos tutkinnassa tarvitaan lisätietoa tapahtumasta. Samoin laajaa mielenkiintoa keräävistä asioista voidaan tiedottaa. Silloinkin kerrotaan vain välttämättömät tiedot. Usein epäilty tai muu osallinen saadaan rikostutkinnassa tunnistettua muutenkin kuin yleisöltä kysymällä ja silloin esimerkiksi tuntomerkkien jakamiseen ei ole tarvetta.

Poliisin viestintää koskevat määräykset ja ohjeet nojaavat siis pääasiassa edellä mainittuihin lakeihin.
Yksityiskohtaisempaa tietoa haluaville poliisi julkaisee viralliset rikostilastot neljä kertaa vuodessa taustoittaen muutosten syitä. Ajankohtaisista rikosilmiöistä kerrotaan ennalta ehkäisevässä mielessä useamminkin.

 

Linkkejä:
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta eli julkisuuslaki:
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990621
Henkilötietolaki:
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990523
Esitutkintalaki:
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20110805
Poliisin viestintästrategia ja viestintämääräys:
http://www.poliisi.fi/viestinta

 

Tekstiä korjattu 26.11.2017 klo 16.43. Henkilörekisterilaki korjattu henkilötietolaiksi, ja lain vastaaviksi pykäliksi. 

3

Heräsikö ajatuksia? Kommentoi:

3 kommenttia

Iby

Blogistin mukaan salassapidettäviä ovat pääsääntöisesti ”…tiedot, jotka koskevat …turvapaikanhakijaa”. Tämä on esitetty Julkisuuslaki-otsikon alla, joten mainittu salassapitovelvollisuus on blogistin mukana ilmeisesti johdettavissa julkisuuslaista, ja erityisesti sen 24 §:n kohdasta 24. Kyseinen kohta koskee kuitenkin asiakirjoja, joiden määritelmä on ko. lain 5 §:n 1. momentissa. Määritelmä ei näytä kattavan ”tietoja” yleisesti.

Kuten blogistikin toteaa, pääsäännön mukaan viranomaisen asiakirjat ovat julkisia, ja pääsäännön poikkeuksia tulkitaan yleensä suppeasti. Nyt kuitenkin poliisi näyttää tulkitsevan lain 24 §:n 24-kohdassa olevaa poikkeusta laajasti, eli soveltaen sitä ”tietoihin” yleisesti. Miten tällaiseen tulkintaan on päädytty? – Vastaa

zikko

Suomen mätä poliisi pimittää tietoa. Ulkomaalaiset ylivoimaisesti yliedustettuina rikollisuustilastoissa, mutta kansaa yritetään pimittää, että maahantunkeutujat on kuin kuka muu, kun heidän rikollisuudestaan ei kerrota.
Poliisi tekee hallaa niin mamuille kuin potentiaalisille uhreille, jotka eivät osaa varoa. – Vastaa

Hemi

Heräsi ajatus roistojen etsimisestä kun osuin sivuillenne. Luin listan arkaluontoisista tiedoista. Varmaan nuo muut kohdat voivatkin olla arkaluontoisia, mutta kuinka naaman väri voi olla arkaluontoinen tieto? Useinhan roistotkin liikkuvat ilman naamiota ja jos rikoksen tehdessään näyttävät naamansa, niin hehän antavat suorastaan luvan naamansa värin kertomiseen.
Tuntuu naurettavalta kun pyydetään tietoja niin ja niin toissa päivänä pukeutuneesta henkilöstä, mutta jo naaman värin kertominen voisi auttaa enemmän. Sitä paitsi kaikillahan on jonkun värinen naama ja silmät, joten ei sekään ole rodun tai uskonnon merkki. – Vastaa