Poliisia ammuttu – nyt väkeä tänne

Suomessa poliisiin instituutiona luotetaan erittäin paljon. Aina on luotettu. Poliisi on tullut paikalle, kun apua on tarvittu. Tätä ei välttämättä ole helppo uskoa, kun välillä seuraa poliisia koskevaa keskustelua ja poliisiin kohdistuvaa kritiikkiä. Ehkä kaikkein kriittisimmätkin luottavat poliisiin, kun ovat itse hädän keskellä ja avun tarpeessa. Poliisi ei valikoi asiakkaitaan vaan poliisi on saatavilla kaikkia kansalaisia varten. Jo poliisiuran alussa annettu eettinen vala ja perustuslaki velvoittavat tähän. Tilanne ei ole sama kaikkialla. Monissa maissa, etenkin hajoavissa valtioissa, poliisi nähdään auttajan sijaan vihollisena, väkivaltakoneiston osana. Siksi Suomeen muualta saapuneilla voi olla hankaluuksia ymmärtää, että Suomessa poliisiin voi luottaa. Viime kädessä jokainen poliisi voi omalla toiminnallaan vahvistaa tai heikentää luottamusta ammattikuntaamme.

Viimeisen parin vuoden aikana ovat poliisit ja sotilaat olleet eri puolilla maailmaa valitettavan usein yksittäisten terroritekojen kohteena. Teot on toteutettu yksittäisen henkilön tai pienryhmän toimesta. Iskut ovat olleet yksinkertaisia ja niissä on tekovälineinä käytetty terä- ja ampuma-aseita sekä ajoneuvoja. Iskut eivät ole tulleet yllätyksinä, koska terroristijärjestöjen johto on kehottanut kannattajiaan tämän kaltaisiin tekoihin jo pidemmän aikaa. Turvallisuusviranomaisten kannalta pienimuotoisten iskujen ennustettavuus ja ennalta estäminen on haastavaa, monissa tapauksissa jopa mahdotonta. Suojelupoliisin arvion mukaan tällaisten tekojen mahdollisuus on myös Suomessa kohonnut ja maassamme on aiempaa enemmän kohdehenkilöitä, jotka kytkeytyvät terroristiseen toimintaan. Suomessa ei ole toistaiseksi tapahtunut terrori-iskuja. Sen sijaan poliisi kohtaa työssään väkivaltaa ja väkivallan uhkaa päivästä toiseen, kellon ympäri, eri puolilla maata. Tästäkin huolimatta virkaveljet ja -siskot ovat valmiita laittamaan itsensä likoon muiden puolesta. Se on heidän tehtävänsä ja heidät on koulutettu siihen.

Virkatehtävissä on kuollut itsenäisyyden aikana 130 poliisia

Suurin osa poliisisurmista on tapahtunut vuosien 1918–1944 aikana. Tämän jälkeen seurasi 25 vuoden rauhallinen jakso ennen vuoden 1969 Pihtiputaan kahdeksaa surmanluotia, joissa neljä poliisia sai surmansa. Etenkin vanhempi väestö muistaa tämän tapahtuman. Viimeisin virkatehtävissä menehtynyt poliisi oli vanhempi konstaapeli, jonka yli ajettiin Kälviällä vuonna 2007. Tätä ennen ei maassamme ollut menehtynyt lähes kymmeneen vuoteen yhtään poliisia. Lokakuun 22. päivänä 1997 tanskalainen vankikarkuri murhasi kylmäverisesti kaksi poliisia Tehtaankadulla. Meilläkin on säännöllisin väliajoin poliisia kohti ammuttu sarjatuliasein, hyökätty kirveellä ja astaloin varustettuna, lyöty veitsellä kaulaan sekä yritetty ajaa yli autolla. Läheltä piti -tilanteita on ollut usein. Toukokuussa 2012 mieshenkilö surmasi kiväärillä kaksi ihmistä ja haavoitti seitsemää Hyvinkäällä. Yksi hengenvaarallisesti loukkaantunut oli työharjoittelussa ollut konstaapeli. Hänen taisteluaan elämästä ja kuntoutumista on saatu seurata Bulletproof-blogista. Tsemppiä Heidi tuleville vuosille! Heidin tarina on tuonut julkisuuteen esille ammattikuntamme ominaispiirteen, josta voi olla ylpeä – toisista huolehtimisen.

Kolme vuotta sitten opiskelin Yhdysvalloissa FBI National Academyssä, joka on yhdysvaltalaisille ja kansainvälisille lainvalvontaviranomaisille tarkoitettu johtamiskoulutus. Koulutuksen tavoitteena on lisätä esimiestehtävissä toimivien opiskelijoiden henkilökohtaisia valmiuksia ja tietämystä sekä edistää maailmanlaajuista yhteistyötä. Kurssin aikana vierailimme lainvalvontaviranomaisten muistomerkillä Washingtonissa. Seremoniassa kunnioitettiin ja muistettiin virantoimituksessa menehtyneitä virkaveljiä ja -sisaria Yhdysvalloissa sekä ympäri maailmaa. Muistomerkissä on noin 20 000 nimeä ja vuosittain sinne tulee keskimäärin 175 nimeä lisää Yhdysvalloista. Vaikuttava ja tunteikas tilaisuus veti hiljaiseksi, kun kurssikaverini lukivat kollegoittensa nimiä. Muutenkin kurssin aikana vietimme viikoittain hiljaisia hetkiä kuolemantapausten vuoksi. Tuolloin mietin, että lähtökohtaisesti Suomessa on turvallista olla poliisina. Joskus on lähdettävä kauas, että näkee lähelle.

Kotiin tuomisina yhteisöllisyyttä ja toisista huolehtimista

Minulla oli kurssin aikana mahdollisuus tavata useita mielenkiintoisia henkilöitä kuten liikennepoliisi, jota oli ammuttu liikennepysähdyksen yhteydessä haulikolla kasvoihin. Black Hawk -helikopteripilotti, joka ammuttiin alas vuonna 1993 Mogadishussa ja oli vajaat kaksi viikkoa kapinallisten vankina. Ensimmäisen amerikkalaisen tummaihoisen Vietnamin sodan vangin, joka yritettiin luhistaa henkisesti laittamalla samaan selliin valkoihoisen kanssa. Tässä epäonnistuttiin ja miehistä tuli elinikäisiä ystäviä. Heidän tarinansa ovat olleet kirjojen ja elokuvien esikuvina. Heidän tarinansa kertovat uskomattomasta sitkeydestä ja osoittavat, että vaikeistakin tilanteista on mahdollista selviytyä ja eheytyä.

Kotiin palattuani jouduin vastaamaan toistuvasti kysymykseen mitä opit kurssilta. Opin paljon poliisitoimintaan ja esimiestyöhön liittyviä asioita. Eniten opin kuitenkin yhteisöllisyydestä ja toisista huolehtimisesta sekä yhteen hiileen puhaltamisesta. Kurssina pidimme huolta toisistamme, tuimme taloudellisesti ja ennen kaikkea henkisesti heitä, jotka kokivat menetyksiä. Puolisoita ja vanhempia joiden elämänkumppani tai lapsi oli kuollut. Suomessa on yksi yhtenäinen poliisi. Tiukan paikan tullen ei partiokaveria tai kollegaa jätetä yksin. Heidin traaginen loukkaantuminen antoi kasvot Suomessa poliisin yhteisöllisyydelle ja toisesta huolehtimiselle. Vantaalaispoliisi Tuomas yhdisti urheilun ja hyväntekeväisyyden ultrajuoksutempauksen avulla haavoittuneen kollegansa hyväksi. Myöhemmin Heidin tukemiseksi järjestettiin hyväntekeväisyystapahtuma, missä pelattiin jalkapalloa ja kuultiin musiikkia. Tilaisuutta kunnioittivat läsnäolollaan muun muassa tasavallan presidentti ja poliisiylijohtaja. Tällaiset positiiviset tempaukset lämmittävät mieltä aina.

Edellä kirjoitetun ja koetun jälkeen en voi ymmärtää ja hyväksyä lainkaan, että meillä on väkivaltaisia ääriliikkeitä ja -henkilöitä jotka saapuvat naamioituneina mielenosoituksiin ainoana tavoitteenaan hakeutua yhteenottoon poliisin kanssa ja perimmäisenä tarkoituksena on poliisien vahingoittaminen. Heidän olisi hyvä muistaa, että sinisten haalarien sisällä olevat miehet ja naiset ovat tavallisia isiä ja äitejä, jonkun lapsia eikä laillistettuja väkivallan kohteita. Toivottavasti Suomessa ei kehitys johda huonompaan suuntaan. Meillä ei ole tilausta väkivaltaisille mielenilmauksille joita on nähtävissä jo meidän lähinaapureissa. Jokainen voi vaikuttaa omalla toiminnallaan tilanteeseen.

Lopuksi todettakoon, että otsikon sanat kaikuivat pääkaupunkiseudun poliisiradioissa lokakuussa 1997. Näitä sanoja ei yksikään poliisi halua ikinä kuulla uudestaan. Jos sanat kuitenkin kuuluisivat, niin kaveria ei jätetä yksin.

Muistetaan iloita kun päästään työpäivän jälkeen terveenä kotiin.

0

Heräsikö ajatuksia? Kommentoi: