Poliisisisarukset soutivat Suomenlahden yli: 100-vuotias Suomi tervehtii 100-vuotiasta Viroa

Poliisisisarukset Taimi Komulainen ja Arvo Ivanov soutivat Suomenlahden yli kunnianosoituksena vapaaehtoisina jatkosodassa taistelleilla virolaisille Suomen-pojille ja 100-vuotiaille Suomelle ja Virolle.

On elokuun 8. päivä. Ulkona on pimeää, jopa hieman vilpoisaa ensimmäistä kertaa hellekesän lopulla. Kello on 03.51. Poliisisisarukset Taimi Komulainen ja Arvo Ivanov ovat saanet itsensä, eväänsä ja juomansa aseteltua kapeaan soutuveneeseen ja laskevat airot veteen. Parivaljakko lipuu hiljaisesti Helsingin Vattuniemessä satamassa olevien veneiden ohi. Edessä on 84 kilometrin soutu Tallinnaan.

Muutamaa päivää myöhemmin Komulainen katselee matkaa Silja Linen kannelta.

-Tuostako me menimme yli, hän miettii.

Komulainen ja Ivanov eivät ole ensimmäiset Suomenlahden soutamalla ylittäneet. Harvan matkaan on kuitenkaan liittynyt yhtä paljon symboliikkaa kuin sisarten matkaan.

-Tällä soudulla 100-vuotias Suomi tervehti 100-vuotiasta Viroa juhlavuotena. Samalla halusimme muistaa Suomen-poikia, virolaisia, jotka tulivat Suomenlahden yli jatkosotaan sotimaan. He tulivat kuka hiihtäen, toinen soutaen, osa kalastusveneiden kyydissä, Komulainen kertoo hieman liikuttuneena.

Ajatus tempaukseen syntyi jouluna 2017. Komulainen oli kutsunut koko perheensä, kaikki viisi sisarustaan perheineen ja vanhemmat viettämään joulua luokseen Kuhmoon. Se oli ensimmäinen kerta 28 vuoteen, kun he kaikki viettivät joulua yhdessä Suomessa. Komulainen on asunut Suomessa hieman päälle parikymppisestä, mutta hänen sisaruksensa asuvat Virossa.

Suomi juhli tuolloin 100-vuotista taivaltaan itsenäisenä maana. Joulunvieton ohessa keskustelut alkoivat kiertää itsenäisyyttä ja heräsi tarve juhlistaa sitä.

Komulainen oli nähnyt unia, joissa hän souti yhdessä ystävänsä Satu Pöntiön kanssa. Hänen talonsa tontilta oli löytynyt Suomen-pojan rakkauskirjeitä. Niinpä hän haastoi veljensä soutamaan kanssaan Suomenlahden yli.

-Arvo on pikkupojasta totellut, kun käsken. Kun hän oli pieni eikä suostunut nukkumaan, niin laitoin huoneen keskelle pölynimurin, koska hän pelkäsi sitä. Pian oli pää peiton alla piilossa ja poika unessa. Kun sanoin, että lähde kanssani soutamaan, niin Arvo ilmoitti, että olen hullu eikä hän todellakaan lähde soutamaan. Tässä sitä nyt ollaan.

Komulainen naurahtaa ja lisää, ettei Ivanovia oikeasti tavinnut pakottaa, vaan omien rajojen rikkominen on pikkuveljelle ominaista.

Koska Ivanov ei ollut koskaan soutanut, pyysi Komulainen Olympia-valmentaja, MM-voittaja Tatjana Jaansonin veljelleen valmentajaksi.

Jaanson on itse myös ylittänyt Suomenlahden. Hän souti Tallinnasta Helsinkiin 9,5 tunnissa. Soutaja hyppäsi projektiin mukaan valmentamaan erityisesti Ivanovia, joka istui ensimmäisen kerran soutuveneeseen maaliskuussa. Komulaisella taustaa soutamisesta oli kertynyt hänen kirkkovenesoutuharrastuksesta.

-Luulin, että Taimi on tottunut soutaja. Kun minulle paljastui, että hän on soutanut kirkkovenettä, jossa tekniikka on erilainen, niin ajattelin, että mihin olen oikein lähtenyt mukaan, Jaanson nauraa.

Sisarten soututempaus kasvoi Fin-Est Friendship Rowing -projektiksi, joka on saanut taakseen Suomen ja Viron poliisiorganisaatioiden tuen sekä lukuisia sponsoreita. Samalla he ovat keränneet rahaa Suomen-poikien veteraaneille sekä osoittaneet tukea Jaansonin soutuklubille.

 

Ystävyys, yhteistyö, turvallisuus

Neljän jälkeen aamuyöstä aurinko alkaa jo värjätä Helsinkiä oranssiksi ja yö väistyy. Meri on tyyni. Poliisivene Ville1 putputtaa verkkaisesti kauniissa maisemassa. Se on turvaamassa sisarusten soutua matkan puoliväliin asti, jolloin turvaamaan saapuu Tallinnan venepoliisi. Jaanson roikkuu keulassa ja huutaa sisarille ohjeita. Ville1:n kyydissä lähdön hulina alkaa laantua. Matkustajien hieman lasittuneet katseet suuntautuvat horisonttiin.

Komulainen työskentelee vanhempana konstaapelina Oulun poliisilaitoksessa, Sotkamon palvelupisteessä. Ivanov on poliisikapteeni. Hän toimii kouluttajana Viron Karhuryhmässä.

-Juhlistamme itsenäisyyttä, mutta myös Suomen ja Viron poliisien yhteistyötä. Ystävyys, yhteistyö ja turvallisuus ovat meidän viestimme tälle soudulle, Komulainen summaa.

-Me emme halua tehdä tätä liian ekstreemisti. Kuntomme voi olla hyvä, mutta jos merellä sattuu jotain, niin sinua etsitään sitten toisen valtion veronmaksajien rahoilla vedestä. Luonto on aina luonto, halusimme mahdollisuuden evakuoitua nopeasti ja helposti tarpeen tullen. Siksi on niin hienoa, että Suomen ja Viron poliisit tarjosivat meille saattajat.

Saattajina matkassa olivat valmentaja Jaansonin lisäksi Komulaisen ystävä ja soutukaveri, unessakin esiintynyt sairaanhoitaja Satu Pöntiö ja kollega Leena Lukala, joka on myös ystävä Baltian ja Pohjoismaiden Naispoliisiverkostosta. Ville1:n miehistönä toimivat vanhemmat konstaapelit Richard Vaenerberg ja Tiina Lindqvist Helsingin venepoliisista.

-Olen iloinen, että molempien maiden poliisiorganisaatiot ovat halunneet tukea tätä. Esimiehet ovat antaneet mahdollisuuden järjestää vapaita, jotta Taimi ja Arvo ovat pystyneet valmistautumaan tähän matkaan. Ja saattojoukotkin on määrätty mukaan, Leena Lukala toteaa.

-Komennuksella me Tiinan kanssa olemme, mutta olisin kyllä lähtenyt saattamaan myös vapaaehtoisesti, omalla veneellä, jos sellainen vain olisi, Vaenerberg naurahtaa.

-Itsenäisyys on kunniakas juttu, hän jatkaa.

-Tämä voi tapahtua vain tänä vuonna. Ensi vuonna tällä ei olisi enää tällaista merkitystä, Satu Pöntiö lisää.

-Nyt painetaan!

Kello 05.20 Komulainen ja Ivanov pysäyttävät soutunsa pissatauon nimissä. Saattoveneessä avataan pizzalaatikot. Kuudelta aamulla sisaret pysähtyvät uudelleen. Ivanovin on vaikea saada virtsatuksi. Saattoveneen väki saa seuraa hylkeestä, joka jää temppuilemaan veneen vierelle useammaksi minuutiksi. Silloin tällöin joku torkahtaa hetkeksi. Yhdeksän aikaan aurinko alkaa olla jo korkealla. Tatjana Jaanson huutelee keulasta ohjeita. Taukoja alkaa tulla useammin. Jokaisen vesihuikan jälkeen vessahätä iskee kovana.

Virtsaamisen ongelmat muodostuivat soudun suurimmaksi haasteeksi. Ivanov oli ollut vasta juhannuksena sappikivileikkauksessa, jonka takia ylityksen ajankohtaa on myöhäistetty. Isosisko kantoi huolta ja kyseli veljeltään, haluaisiko tämä nousta hetkeksi saattoveneen kyytiin.

-Hän ilmoitti, ettei ole nousemassa ylös. Että ei se niin mene, vaan nyt painetaan.

Alun perin sisaret tähtäsivät siihen, että ylitys tapahtuisi noin kahdeksassa tunnissa. Virtsausongelmien ja tasaisesti ohi paahtavien risteilijöiden aallokossa vauhti kuitenkin hidastui aiotusta. Saattoveneessä ihailtiin Ivanovin sisua ja Komulaisen leveää hymyä, vaikka tunteja alkaa kertyä.

-Menisin uudestaankin matkan ja seuran puolesta. Ei se ollut ylitsepääsemätöntä, Komulainen napauttaa.

Hän lisää, että Ivanov aikoo jatkaa soutuharrastuksen parissa. Hän itse osallistui vain muutamaa päivää ylityksen jälkeen kirkkovenesoudun SM-kisoihin.

-Teimme siellä oman kirkkoveneseuran ennätyksen!

 

Läpi ampiaisten ja ristiaallokon

 

Kello 11.55 matkan puoliväli on saavutettu. Huoltojoukot ja tarvikkeet on siirretty uuden aluksen kyytiin. Ville1 kääntää kokkansa kohti Helsinkiä ja soutu jatkuu Tallinnan venepoliisin huomassa. Lindqvist ja Vaenerberg pudistavat päätään ja kehuvat sisarparia sinnikkyydestä.

Viimeiset kilometrit vaativat sisaruksilta jo paljon ponnistelua.

-10 kilometriä ennen Tallinnaa tuntui, ettemme etene ollenkaan. Oli sivutuuli ja ristiaallokko. Vedimme ja vedimme, mutta pysyimme paikallamme. Sanoin Arvolle jo, että lähdetään vain takaisin, emme pääse näköjään perille, Komulainen kuvailee.

Poliisivene tsemppasi parivaljakkoa perille soittamalla Veteraanin iltahuutoa. Komulainen toteaa, että temppu toimi. Silmiä poltteli, mutta hän veti aiempaa kovemmin.

-Sitten kun saimme rytmin kuntoon, niin ampiaiset kävivät päälle. Rannan lähetessä vedessä oli enemmän moottoriveneitä ja vesiskoottereita, eivätkä ne välittäneet meistä tai poliisiveneen kuulutuksista, hän naureskelee

Ristiaallokosta ja ampiaisista huolimatta Komulainen ja Ivanov pääsivät perille. Vastassa heitä oli koko joukko ihmisiä sekä poliisiorkesteri. Komulainen naurahtaa, että 14 tunnin soudun jälkeen noustessa ylös tervehtimään perhettä, ystäviä ja tuntemattomia olo oli kuin olympiavoittajalla.

Ja mikä tärkeintä, ihmisten joukossa oli 94-vuotias veteraani, Suomen-poika, joka sattui vielä olemaan entinen soutuvalmentaja. Hänelle Komulainen ja Ivanov saivat ojentaa 1500 euron lahjoituksen Suomen-pojille.

-Hän meni sotimaan kalastusveneellä. Se, että hän odotti meitä muiden joukossa, oli liikuttavaa. Pala nousi kurkkuun.

Viikkoa myöhemmin sisaret kävivät syömässä suurlähetystöllä ja sen jälkeen kahvilla samaisen veteraanin kotona.

Komulainen haluaa jatkaa teeman parissa vielä. Seuraavaksi hän toivoo, että voisi kertoa dokumentin keinoin heidän soudustaan ja Suomen-pojista. Hän etsii projektiin nyt alan osaajaa tai opiskelijaa.

-Minulla on jo jatkosuunnitelma. Halua tehdä dokumentin, jossa kerromme limittäin meidän soudustamme ja Suomen-poikien tarinoita sodasta. Heidän tarinansa pitää kaivaa ulos arkistoista. Omalta tontiltani löytyneet rakkauskirjeet olivat yksi lähtölaukaus tälle projektille.

Tarinoita on vielä paljon kertomatta.

Teksti: Vilma Vuorio

Kuvat: Joonas Brandt

 

12

Heräsikö ajatuksia? Kommentoi:

1 kommentti

jooko

kiitos olipa hienosti vedetty matka . – Vastaa