”Tämä on oikeasti gorea, eikä mitään elokuvaa!” Tältä tuntuu, kun poliisiopiskelijat osallistuvat ruuminavaukseen ensimmäistä kertaa

Naapuri ihmetteli kodista kantautuneita ääniä, mutta kukaan ei vastannut ovikellon soittoon. Mies löydettiin kotisohvalta kuolleena. Vainaja, kutsutaan häntä nyt vaikka Pentiksi, oli 1960-luvulla syntynyt tamperelainen. Löytöympäristön perusteella poliisi pystyi päättelemään, että alkoholi oli maistunut yksin asuvalle miehelle.  Pentin ruumis päätyi TAYSin obduktio-osastolle samana päivänä, kun se löydettiin. Viikkoa myöhemmin se kuljetettiin poliisiopiskelijoiden katseen alle. Näin käy, jos sattuu menehtymään epäselvissä olosuhteissa tai jos kuolinsyyksi epäillään esimerkiksi onnettomuutta, rikosta tai itsemurhaa.

 

Parikymmentä opiskelijaa pukee päällensä suojavarusteita hengitysmaskeista kumihanskoihin. Ylikonstaapeli Marko Lehtoranta kaitsee joukkoa ja muistuttaa, että salissa saattaa olla myös muita vainajia. TAYsissa avataan noin 2000 vainajaa vuosittain.

–Me keskitymme tänään tähän yhteen. Älkää katselko sivuille.

Kun salin liukuovet avautuvat, katse harhautuu vasemmalta oikealle. Tuntuu siltä kuin astuisi kauhuelokuvan tai C.S.I-sarjan kuvauksiin.

–Tämä on oikeasti gorea, eikä mitään elokuvaa, yksi opiskelijoista kiteyttää ajatukseni.

Olo on yhtäkkiä niin epämukava, että tekee mieli tehdä U-käännös ja kävellä pois. Me hengitysmaskiin pukeutuneet katselemme toisiamme silmiin. Toiset menevät automaattisesti takariviin, toiset haluavat koskea ruumiiseen. Se on kankea, eloton kuori. Lehtoranta kertoo lautumista ja verenkierron loppumisesta. Siitä, mitä vainajasta voi päätellä. Vaikka Pentti on ollut kuolleena vasta viikon ja hänen ruumiinsa on säilytetty neljäasteisessa kylmäkaapissa, mätäneminen on alkanut. Käsien iho kuoriutuu, eikä kylkiluiden vieressä oleva väritys näytä terveeltä.

–Nyt on hyvä mahdollisuus kokeilla, miltä tuntuu kuolonkankeus, Lehtoranta opastaa.

Hänelle ruumiiden näkeminen on tuttua. Yli 27 vuotta poliisina ja reilu 12 vuotta väkivaltarikostutkinnan parissa toiminut Lehtoranta tietää, että fiktiivisten televisiosarjojen esittämä maailma on pitkälti satua.

–Ruumiinavaukseen meneminen ei ole mikään Fear Factory, vaan oppitunti ihmisen anatomiasta. Kaiken perusta on kuolemansyyn selvittäminen yhdessä oikeuslääkärin kanssa. Jos tämä ei tunnu missään, niin on ehkä syytä katsoa peiliin.

Vaikka obduktioon osallistuminen on poliisiopiskelijoille pakollista, salissa ei ole pakko olla koko ajan. Tieto siitä, että paikalta saa tarvittaessa poistua, tuo helpotusta oloon. Vuodesta 2016 lähtien kuolemansyynopetusta vetänyt Lehtoranta on nähnyt, miten eri tavoin ihmiset reagoivat ruumiiseen. Jotkut itkevät, toiset pyörtyvät.

–Onko kaikki hyvin? Ihan itse halusit tänne tulla, minulle vitsaillaan.

Nyökytän hiljaisen vastauksen ja puristan kynää kädessäni. Minä ja muutama opiskelija olemme muodostaneet kyykkypiirin salin nurkkaan. Noudatamme ohjetta, jonka mukaan lämmön noustessa voimakkaasti päätä kohti, kannattaa istahtaa alas. En tiedä, onko tilassa yksinkertaisesti liian kuuma vai tuntuuko hengitysmaski imevän kaiken hapen, mutta pysyn kyykyssä varmuuden vuoksi.

Tilanne on niin irvokas, että välillä joku naurahtaa. Huumori on keino, jonka avulla poliisi selviää työssään vaikeistakin paikoista. Nyt sen viimeistään ymmärtää.

 

Oppitunti anatomiaan

Oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen tekevä lääkäri ja obduktioteknikko eli ruumiinavausavustaja saapuvat paikalle sen jälkeen, kun ryhmämme on tutustunut sekundaarisiin kuolemanmerkkeihin. Lehtoranta muistuttaa, että istumisen ohella kannattaa pysyä liikkeessä. Nousen ylös ja menen lähemmäs vainajaa. Katson hänen käsivarressa olevaa haalistunutta tatuointia, mutta en saa selvää, mitä se on joskus esittänyt.

Teknikko ottaa käteensä pienen kiiltävän veitsen ja leikkaa päänahkaan viillon saadakseen kallon näkyviin. En ihmettele, miksi yksi opiskelijoista istuu tuolilla ja rummuttaa jalkaansa maahan samaan aikaan, kun pääkallon kalottiosaa sahataan. Peräännyn hetkeksi ja suljen korvani. Hetken ajan olen paikalla ainoastaan fyysisesti.

–Ohimo on usein ohuin kohta ihmisessä. Jos vainajan päässä on hyytelömäinen alue, se voi viitata päähän tulleeseen iskuun, lääkäri selittää ja vetää violetit kumihanskat syvemmälle.

Osa opiskelijoista seuraa, miten vainaja avataan keskeltä vatsaa. Mahalaukun hajut leijailevat nenään, vaikka yritän hengittää suun kautta. Teknikko nostaa ruumiinosia puntariin yksitellen. Sinne menee oikea keuhko ja vasen keuhko.

–Nyt avaan sydänpussin. Tässä on muuten pallea, jota käytätte, kun hengitätte. Sydäntä laajentaa muun muassa alkoholi ja läppävika, lääkäri jatkaa.

Hän selittää kalkkeutuneista suonista, sisäelinrasvasta ja syövän etäpesäkkeistä. Vaikka edessämme makaavan vainajan oletettu kuolinsyy liittyy alkoholiin, ruumiista ei löydy selkeitä merkkejä alkoholin liiallisesta käytöstä.

–Olen nähnyt paljon pahempaakin, lääkäri sanoo samalla, kun avustaja ottaa vainajasta virtsa- ja verinäytteet laboratoriotutkimuksia varten.

Kuolemansyyntutkinnassa poliisin tulee hankkia mahdollisimman tarkat tiedot kuolemaan johtaneista olosuhteista, vainajasta ja hänen taustoistaan. Lääkäri puolestaan selvittää varsinaisen syyn elämän päättymiseen ja määrittelee kuolemanluokan. Viranomaisten välillä tehtävä yhteistyö on tiivistä, mutta historia tuntee tapauksia, joissa vainajasta on löydetty ylimääräinen reikä vasta lääkärin toimesta.

–Mitä nopeammin asian päälle pääsee, sen parempi. Kuolemansyypaikalla on aina hyvä lähteä liikkeelle mahdollisesta henkirikoksesta, silloin ei tee huolimattomuusvirheitä yhtä herkästi, Lehtoranta tiivistää.

Parikymmentä opiskelijaa riisuu suojamaskit päältään ja heittää ne roskakoriin.

–Tuota naamaa ei varmaan ikinä unohda, yksi nuorista kiteyttää.

Teksti ja kuvat: Jenna Lehtonen

 

 

28

Heräsikö ajatuksia? Kommentoi:

5 kommenttia

Anne Särmäntö

Eikö kuolonkankeus ole jo viikon vanhasta vainajasta hävinnyt?
Lähiomaisen ruumiinavausta ei varmaan pystyisi
seuraamaan.
Olin 11-vuotiaana lapsena mukana pesemässä isäni ruumista. – Vastaa

Tytti Randström

Kiitos mielenkiintoisesta blokista. – Vastaa

Kukkq

Olen aina halunnut poliisiksi. Viimevuosina se ajatus on vahvistunut. Luettuani tämän tekstin tajusin, että poliisin ammatti on todella laaja ja karu. Itseäni kuvottaa ajatuskin ruuminavauksen seuraamisesta, mutta jonkun pitää kuitenkin sellaiset hommat tehdä. Kunnioitus poliiseja kohtaan nousi huomattavasti. Olen erittäin ylpeä niistä ketkä tuota ovat pystyneet seuraamaan. Saa nähdä tuleeko musta vielä poliisi. – Vastaa

Jack

Lukiessa väkisin mietti, onko joku poliisiksi ryhtyvä onnistunut elämään niin suojattua elämää, ettei ole nähnyt kuolemaa ennen. Ei tullut ensimmäisenä kolaripaikalle, ei laskenut naapurin setää hirrestä tms. Poliisi ammattina on varmasti yksi niistä joissa joutuu näkemään elämän koko raadollisuuden, puuttumaan siihen ja tutkimaan tapahtunutta. Ymmärrän jos joskus menee tunteisiin, esim. jos uhrina on pieni lapsi. On varmasti monille nuorille opettelua ettei kaikki jää pyörimään mieleen tai tule uniin.
Rikostutkijan hommat on aina kiinnostaneet, mutta ei ole koskaan päästetty tutustumaan tarkemmin, ja taitaa ikäkin olla jo esteenä. – Vastaa

Tarja Elonen

Erittäin hyvä kirjoitus! – Vastaa