Sata lasissa

Suomen juhlavuoden kunniaksi päätin avata sanaisen arkkuni koskien suomalaisuutta liikenteessä. Valtaosa suomalaisista on parantanut ajotapojaan viime vuosina, joten siitä iso kiitos. Aina löytyy kuitenkin niitä, jotka eivät tahdo mieltää liikennepelin henkeä.

Suomalaisuus on veressä ja periksi ei anneta. Tosin liikenteessä ei aina auta edes se kuuluisa talvisodan henki. Meille suomalaisille sattuu vahinkoja yhä liikaa, usein silloin, kun on ns. oma lehmä ojassa. Minä-mentaliteetti vie äkkiä kuljettajan ja jopa sivullisia ojasta allikkoon. Nykyisessä hektisessä liikennevirrassa ei pärjätä enää pelkällä suo kuokka ja Jussi-meiningillä, vaan paremminkin sillä, että hyvä tavat ja perusarvot huomioidaan liikenteessä. Tarkoituksenmukaista ei ole se, että tarpeettomasti ja osin ajattelemattomuuttaan aiheutetaan riskikertoimen nousua. Pois se meistä suomalaisista!

Tässä muutama esimerkki. Moottoritiellä sata mittarissa ja naapurin auto puskee ns. hanurietäisyydellä. Painanko kaasua, vai mitä? Onneksi kaveri ymmärtää laittaa vilkun päälle ja kiiruhtaa ohi kuin tikkatuulispää. Radiossa soi Juha Tapion ”Ohikiitävää”. Kiireiset ensin ajattelen – hyvällä musiikilla on ihmeellinen vaikutus. Menee kuitenkin vain hetki ja tunnelma tiivistyy. Hetki sitten lentoon lähtenyt hanuristi on rauhoittunut ja kaasujalka tasaantunut siinä määrin, että nyt kökitään tientukkeena juuri ohitetun edessä ja takana ajava autoilija laitetaan ”tulikokeeseen”. Ohittaisko vai eikö ohittais – kas siinä pulma?

Toinen suomalainen uhkapeluri on kiintiöohittaja, joka tulee hitaasti mutta varmasti ohitettavan viereen ja naama peruslukemilla suorittaa päivän ensimmäistä turhaa ohitustaan. Kiintiöohittaja jää köröttelemään ohituskaistalle maanomistajan oikeudella ajaen ehkä kilometrin lujempaa kuin ohitettava. Onnistuneen ohituksen hekumassa kuljettajan tilannetaju katoaa ja hän unohtaa palata alkulähteilleen tulpaten ohituskaistan. Seurauksena takaa tuleva liikennevirta ja sen tuoma peräänajoriski. Kun tulppaan aiheuttaa riittävästi painetta, kokemuksen mukaan jossain kohtaa kuuluu poks ja tuolloin ei ole kyse juhlavuoden kuohuvista. Tällöin herää kysymys, mikä olikaan ohitusten perimmäinen tarkoitus?

Meinasin kiireessäni unohtaa tilanteen, kun ohitettavan kaasujalka herää henkiin ja alkaa kiihdyttämällä kiusanteko ja äfyks- kilpailusirkus on valmis. Siinä eivät kimittelyt auta. Kiusanteko pois – olemmehan suomalaisia. Toivotaan, että tällaisiin tilanteisiin ei tarvitse mennä ja ettei poliisin tarvitse tulla selvitysmiehen rooliin.

Suojateiden tuntumassa on myös syytä muistaa varovaisuus. Siinä missä autoilijoiden tulee kunnioittaa katua ylittävää, myös kevyen liikenteen käyttäjien on syytä muistaa, ettei auton eteen voi astua kevytkenkäisesti puhelinta näppäillen tai huput silmillä. Pyöräilijöiden on myös hyvä muistaa, ettei suojatielle voi ajaa surutta ja sata lasissa. Näitäkin uskalikkoja näkee ja väliin kyllä hirvittää. Joskus se hyvä tuurikin loppuu.

Suomalaisten ei kannata mitellä voimiaan liikenteessä. Siinä kisassa ei yleensä ole kuin häviäjiä. Suomalaisuus on rohkeutta mutta ei uhkarohkeutta tai hullunrohkeutta. Muistetaan siis omat velvollisuudet ja oikeudet liikenteessä. Tähän soppaan kun lisätään sopivasti vastavuoroisuutta ja toisten huomiointia niin hyvä tulee. Turvallista 100-vuotisjuhlavuotta liikenteeseen – Suomi soikoon!

Olavi Palmumäki
ylikonstaapeli
Itä-Uudenmaan poliisilaitos/Liikennepoliisisektori

0

Heräsikö ajatuksia? Kommentoi: