Seireenit houkuttelevat pahoille teille

Suomessa on varmasti maailman taitavimmat kuljettajat, kun huomioidaan Suomen ajoneuvokannan ikä ja haastavat keliolosuhteet. Osalla kuljettajista on kuitenkin paha tai melko paha asennevamma, jossa ylinopeuksien merkitystä onnettomuuksien tekijänä vähätellään. He katsovat oikeudekseen ajaa ylinopeutta muiden turvallisuudesta piittaamatta, aivan kuin se olisi jotenkin sallittua ja hyväksyttävää. Ei ole, ylinopeus on rikos siinä missä näpistys, lievä pahoinpitely tai ilkivalta.

Poliisi ei hyväksy mitään ylinopeuksia ja tavoitteemme onkin, ettei ylinopeuksia ajeta ja kuljettajat noudattaisivat nopeusrajoituksia valvonnasta riippumatta.

Helsingin Sanomat uutisoi perjantaina 12.5, että poliisi lisää sitä mukaa automaattivalvontaa, mitä vähemmän kuljettajat ajavat ylinopeutta. Logiikkaa ei ole kaikkien osalta ymmärretty tai haluttu ymmärtää.

Aivan kuin Suomessa olisi jo tavoitteen mukainen liikenneturvallisuustilanne – ei ole. Suomessa ajetaan kymmeniätuhansia kertoja päivässä ylinopeutta ja liikenteessä kuolee edelleen noin 250 henkeä vuodessa ja hiukan alle 6 000 loukkaantuu. Jotain on vielä tehtävä lisää ja paremmin, sillä poliisin tavoite on korkeintaan 136 kuollutta vuonna 2020. Tavoitteeseen on vielä reilusti matkaa, eikä ylinopeuksia vähättelemällä sitä ainakaan saavuteta.

Lisäämällä automaattivalvontaa voidaan perinteisen valvonnan resurssit suunnata entistä enemmän ajotapa-, raskaanliikenteen- ja rattijuopumusvalvontaan. Tuo monelta arvostelijalta unohtuu.

Odysseuksen seikkailuissa paluumatkallaan Troijan sodasta hän sattui lähelle saarta, jossa seireenit houkuttelivat viekkaasti suloisella laulullaan ohi purjehtivia luokseen tehdäkseen heille pahaa. Odysseus välttyi joutumasta laulun uhriksi sullomalla vahaa miehistönsä korviin ja sidotti itsensä kiinni mastoon. Nyt näitä ”seireeneitä” on ilmaantunut netin keskustelupalstoille kertomaan ylinopeuksien ilosanomaa, tarinaa, jossa ylinopeudet eivät vaikuta onnettomuuksiin ja niiden seurauksiin, jossa poliisin automaattivalvonta on pelkkää rahastusta ja jossa ylinopeudet katsotaan kansalaisoikeuksiksi. Tukkikaa korvanne ja älkää kuunnelko tätä ”seireenien laulua” – se tie vie huonoon lopputulokseen kuten tarinassakin.

8

Heräsikö ajatuksia? Kommentoi:

1 kommentti

Mörköjim

Kunpa joku keksisi sen miten nuo asennevammaiset nopeusrajoituksista piittaamattomat hermoilijat saataisiin kuriin. Tänään viimeksi tuossa tiellä 339 muudan sellainen kyttäsi takanani ja paineli reipasta ylinopeutta ohi. Nopeusrajoitus 60 km/h. Muuta tulosta siitä hermoilusta ei ollut kuin että seuraavissa valoissa seistiin peräkkäin odottamassa vihreää. Näinhän useimmiten tapahtuu.
Auttaisiko jonkinasteinen kansalaisvalvonta, rekkari muistiin ja ilmoitus poliisille törkeimmistä tapauksista? Näinhän voi kai menetellä nytkin. Mutta jos jonkinlaisena laajennettuna kokeiluna tietyn ajan. Tuloksena toisaalta saattaisi olla mielivaltaisuus, halutaan kostaa naapurille joka kehtasi nauraa mun Prutinoffille tms.
Suomalaisen mielenlaadun tietäen ja tuntien… – Vastaa