Vastaanhangoittelijoita ja morottajia – venepoliisissa jokainen työpäivä on erilainen

Mitä tapahtuu, kun merinoviisi hyppää päiväksi venepoliisin matkaan? Lue ja ihmettele!

Ruotsin-laivalta vilkutetaan alhaalla näkyvälle poliisiveneelle. Näyttää siltä, että joku vilkuttaa takaisin ylös. Korkealla olleet ihmiset eivät tajua, että tervehtijä on veneeseen nostettu ruumis, joka on jähmettynyt sellaiseen asentoon kuin se heiluttaisi kättä.

-Aallot tekivät liikkeestä aidomman, Helsingin venepoliisin esimies Jarmo Niininen muistelee mieleen uponnutta tapausta.

Seison Ville 1 -nimisen 750 000 euroa maksaneen menopelin kyydissä ja kuuntelen haltioituneena Niinisen ja hänen tiimiläisten, vanhempi konstaapeli Tiina Lindqvistin ja Otto Pulkkisen kertomuksia. Olemme vasta startanneet Kauppatorin satamasta ja päässeet lähemmäksi Suomenlinnaa, kun seurueemme puhe lakkaa hetkeksi. Meressä vilahtaa norppa. Pidätämme hengitystä ja ajamme hiukan lähemmäksi, mutta eläin pulahtaa takaisin uppeluksiin ja katoaa horisontista. Hemmetti.

Matka jatkuu. Meneillään on ammattialusliikenteen teemavalvontaviikko, joten noudamme kyytiin Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin edustajan. Minulle, merinoviisille, kerrotaan, että jos kuljettaa ihmisiä rahaa vastaan, siihen on oltava pätevyys ja luvat kunnossa. Aloitamme tarkistuskierroksen sieltä, mistä vesibusseja löytyy kaikista eniten. Lokit kaartelevat veneemme yllä, kun kiinnitämme paatin Kolera-altaan reunalle. Yksi vene kerrallaan marssimme niiden kapteenien luo kuin kutsumattomina vieraina. Suurin osa heistä ottaa meidät vastaan nöyrästi hymyillen, vaikka aiheutamme närää odottavien asiakkaiden suuntaan. Nopeasti selviää, että venepoliisiin suhtaudutaan kuin hyvään ystävään, joka on aina paikalla, kun apua tarvitaan. Ainoastaan yksi vesibussimies rimpuilee Trafin virkamiehelle, mutta vaikenee nähtyään poliisin. Visiittimme ei ilahduta kaikkia. Tällaista sattuu kuulemma silloinkin, kun vartija tulee paikalle. Vasta poliisi otetaan tosissaan.

-Kaikki muu oli kohdillaan paitsi asenne, Lindqvist hymähtää ja poistuu kapteenin luota.

Keltainen toukokuu

Merellä jaetaan tapauksesta riippuen rikesakkoja, huomautuksia ja päiväsakkoja yhtä lailla kuin tervehdyksiä, apua ja neuvoja. Tänä vuonna lämmin toukokuu on aiheuttanut sen, että pahimmassa tapauksessa venepoliisipartio ehtii syömään vasta iltamyöhään. Työtehtäviä riittää, kun helteet iskevät. Etenkin Helsingin edusta ja Espoon virkistyssaaret työllistävät, mutta keikkaa riittää Porkkalasta Porvooseen.

-Tällaiset kelit iskevät normaalisti vasta heinäkuussa, Niininen kuvailee.

Kymmeneltä aamulla alkava vuoro päättyy vasta iltakymmeneltä, mutta 12-tuntiset työpäivät kuluvat nopeasti, kun ollaan veden äärellä. Aurinkoisella säällä voi törmätä niin ruorijuoppoon kuin varastettuun soutuveneeseen. Kun yhdistää alkoholin, lämpimän sään ja vesistöt, kaikki on mahdollista. Minulle kerrotaan rantakalliolla seksiä harrastaneesta pariskunnasta, purjeveneestä, jonka potkurin ympärille kietoutui solmu ja miehestä, jonka pää kopsahti kuolettavasti vedestä työntyvään viittaan.

Helmiradio soittaa Abbaa ja aurinko paistaa. On helppo päätellä, miksi olen seurueemme ainoa kalkkilaivan kapteeni. Senkin toimistotyö. Tuijotan veneemme ruoria ja sen vieressä olevia karttoja. Vaikka en ymmärrä radiojärjestelmistä, merenkulun tutkista, autopiloteista tai GPS-kompasseista mitään, ymmärrän istuvani huippumodernissa hytissä. Tunnen olevani turvassa silloinkin, kun heilun kamera sylissäni keulassa nauttimassa merituulen syleilystä kuin laivakoira konsanaan.

Puolet vuodesta vesillä

Puolet venepoliisin vuodesta kuluu vesillä, puolet autopartiossa.

-Nyt olemme kenttäjohdon alaisuudessa, mutta käytännössä omillamme, Lindqvist sanoo.

On selvää, että työ on itseohjautuvaa, eikä sovi kaikille. Ainoana naispuolisena venepoliisina Lindqvist tietää, että hänen hommansa eivät ole herkille. On kestettävä muutakin kuin merenkäyntiä. Vuonna 2016 vakituisen venepestin saanut daami muistuttaa, että ei onnekseen ole vielä nähnyt käsiin hajoavaa ja pitkään vedessä lillunutta vesiruumista.

-Ei ole vielä kohdalle sattunut, enkä kyllä sellaista odota.

Niininen ja Pulkkinen muistuttavat kengistä, joiden sisällä oli nilkka.

Vaihdamme puheenaihetta ja lähdemme syömään. Kalasataman Presto Trattoria on vakiopaikka, jossa poliisit tunnetaan. Siellä saa eteensä italialaisen ruokaelämyksen, jollaisesta harmaan virastotalon lounasravintolassa saattaa vain haaveilla.

Veneestä kampeava Lindqvist sotkee sormensa hämähäkinseittiin.

-Tiinaa ei haittaa 100-kiloinen rosvo, mutta hämähäkinseitti, Niininen vinoilee.

Lounaan päätteeksi jatkamme kierrostamme ja livumme Isoisänsillan alta eteenpäin. Hetken kuluttua Niininen osoittaa meille venettä. Pysäytetään se hetkeksi. Airojen välissä istuu kaksi miestä ja yksi poika. Kaikilla on pelastusliivit päällä, mutta sekään ei aina riitä.

-On kaksi asiaa, mistä ei jousteta: pelastusliivit ja käsisammutin, Niininen summaa.

Nyt käy niin, että kulkueen käsisammutin on tarkistettu viimeksi vuonna 2005. Se tarkoittaa samaa kuin sammutinta ei olisi lainkaan. Pulkkinen tulostaa seurueelle 70 euron rikesakon ja toivottaa hyvää kesää. Ajamme eteenpäin ja pysäytämme veneilijöitä tasaiseen tahtiin. On niitä, joilla asiat on kunnossa ja on niitä, joilta puuttuu jotakin. Kauas on tultu 1970-luvun korkkiliiviajoista, jolloin pelastusliivit näyttivät ja tuntuivat epämukavilta ja isoilta. Nykyajan liivit ovat siistejä ja huomaamattomia. Silti ne tuppaavat edelleen unohtumaan joiltakin.

Alkoholi, poliisi ja viimeinen erhe

Jokainen suomalainen tietää, että juhannus on hukkumisten kulta-aikaa. Etenkin silloin, kun säät osuvat kohdilleen.

-Kaikki kynnelle kykenevät tahtovat vesille, Niininen toteaa.

Kesäaikaan sattuu eniten putoamisia ja pieniä loukkaantumisia, joista useimmat ihmiset selviävät sillä kuuluisalla juopon tuurilla. Joku ui vahingossa laivaväylälle, yksi soutaa veneensä karille. Pahimmillaan humalainen häirikkö pilaa useamman ihmisen juhannuksen. Venepoliisi tietää tapauksia, joissa yhden henkilön poistaminen saarelta pelasti muiden kokkoillan.

Aina paikalle ei ehditä, kun on hätä. Tyypillisimmillään juhannuksena hukkuu keski-ikäinen mies, joka pissaa soutuveneensä laidan yli järveen. Alkoholilla on yleensä osuutta asiaan enemmän kuin pelastusliiveillä.

-Hölmöilyt vesillä ovat miesten hommaa, Niininen tietää ja vilkuttaa isänsä venettä ulkoiluttaneelle nuorelle miehelle päivänjatkot.

Mitäköhän Silja Linen kannella tuumataan. 

Teksti ja kuvat: Jenna Lehtonen

5

Heräsikö ajatuksia? Kommentoi:

1 kommentti

Veneilijä

Kuvista päätellen taisivat pelastusliivit unohtua poliiseiltakin – vaikka on nätti keli, niin…. Rajan ja poliisien tulisi kyllä toimia hyvinä esimerkkeinä säässä kuin säässä. – Vastaa